Kymenlaaksossa edelliseen ammattibarometriin verrattuna pula-ammattien määrät ovat hienoisesti pienentyneet. Heikentyneet suhdannenäkymät viime keväästä, talouskasvun hidastuminen ja epävarmuus vaikuttavat etenkin pk-puolella henkilökunnan määrän kasvusuunnitelmiin, joka ilmenee rekrytointivarovaisuutena alueella. Toisaalta osaavan työvoiman saatavuuden ongelmat koetaan jo esteeksi kasvulle ja seudun elinvoiman myönteiselle kehitykselle.
Työvoimapula yleistyy terveys- ja sosiaalialan ammateissa
Sote-alan työntekijöiden kysyntä alueella on TOP-15 –listan mukaan edelleen kasvussa. Ammattibarometrin mukaan suurin pula on sairaan- ja terveydenhoitajista, yleislääkäreistä, yli- ja erikoislääkäreistä, kuulontutkijoista ja puheterapeuteista ja lähihoitajista. Sote-alalla pula-ammattien joukossa ovat myös sosiaalityön erityisasiantuntijat sekä sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat. Kymenlaakson alueella on pitkään ollut pulaa myös farmaseuteista. Lähitulevaisuuden tilanteesta Kaakkois-Suomen TE -toimisto arvioi, että rekrytointitarpeet kasvavat jatkossakin terveys- ja sosiaalialalla, vaikka ala onkin tällä hetkellä jatkuvan muutoksen keskellä.
Palvelualalla on pulaa mm. puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjistä, tarjoilijoista sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijöistä. Metallialalla on edelleen pulaa monen alan osaajista, kuten hitsaajista, koneistajista ja konetekniikan asiantuntijoista. Pulaa on myös sähkö-ja automaatioinsinööreistä, rakennusinsinööreistä, sovellusohjelmoijista, konetekniikan erityisasiantuntijoista sekä erityisopettajista.
Työvoiman ylitarjontaa erilaisissa sihteeriammateissa
Ylitarjonta-ammateissa ei ole näkynyt suuria muutoksia viime vuosina. Ylitarjontaa työvoimasta on edelleen yleissihteerin ammatissa. Liikaa TOP 15 –listalla on myös myyjiä, puutarhureita, johdon sihteerejä, sekä paperialan prosessityöntekijöitä. Rakennusalallakin on ylitarjontaa talonrakentajista, rakennusmaalareista ja rakennusalan avustavista työntekijöistä. Työn kausiluontoisuus näkyy monissa ylitarjonta-ammateissa.
Ammattibarometri on työvoiman tarpeen arviointi
Ammattibarometrilla pyritään parantamaan avointen työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamista ja edistämään ammatillista ja alueellista liikkuvuutta. Aluekohtaiset arvioinnit löytyvät osoitteesta www.ammattibarometri.fi, jossa voi tarkastella yksittäisten ammattien rekrytointitarpeiden ja työmarkkinatilanteen arvioita sekä aluekohtaisia tiivistelmiä työvoiman tarpeesta ja tarjonnasta seuraavan puolen vuoden aikana.