”Pitkät päälle ja katse eteenpäin” Kymenlaakso ennakoi –kirjan julkaisu 12.11.2019
Kymenlaaksossa on voimakas tahtotila kehittää koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointia. Taustalla on muun muassa osaavan työvoiman saanti, mikä on ollut alueen yritysten kasvun este jo pitkään. Tätä varten on syytä hahmottaa, mihin suuntaan maakunta on menossa lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sekä luoda muutoksiin ja tarpeisiin nykyistä joustavammin reagoivaa koulutusta.
Pitkät päälle ja katse eteenpäin -kirjassa hahmotellaan eri toimijoiden kirjoittamina Kymenlaakson ja sen ennakoinnin nykytilaa sekä kehittämispyrkimyksiä. Kirja palvelee paitsi ammattilaisia myös laajaa yleisöä. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miten tulevaisuuden vaihtoehtoja voidaan ottaa haltuun erilaisissa rooleissa huomioimalla muun muassa toimintaympäristön muutostrendit ja heikot signaalit ja luomalla erilaisia skenaarioita. Näiden pohjalta voidaan luoda yhteistä näkemystä toivottavasta ja mahdollisesta tulevaisuudesta.
Kirjan ovat toimittaneet kolme tohtoria Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta: Yrjö Myllylä, Satu Peltola ja Jaana Poikolainen. Kirja tukee Etiäinen – Koulutustarpeiden ennakointihankkeessa tehtävää maakunnallisen ennakoinnin kehittämistyötä. Hankkeessa pyritään luomaan Kymenlaaksoon yhteinen koulutustarpeiden ennakoinnin malli. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto Hämeen ELY-keskuksen kautta. Kirjan julkistamistilaisuus on YAMK-verkostoitumispäivätapahtumassa Kouvolassa 12.11. www.eamk.fi/fi/tapahtumat/yamk-verkostoitumispaiva/
Painettujen kirjojen lisätilausten tiedustelu tai muuta lisätietoa kirjan päätoimittajalta Yrjö Myllylältä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , p. 044 702 8332