Kaivostoimiala
Koronan vaikutukset kaivosalan yritysten liiketoimintaan ovat olleet vielä toistaiseksi varsin vähäisiä. Kaivostoimintaan on investoitu voimakkaasti viimeisten vuosien aikana. Kaivoslain uudistus on käynnissä. Uudistuksen lähtökohtana on ympäristönsuojelun tason parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Lue lisää>
Elintarvikeala
Koronapandemia on vauhdittanut elintarvike- alan liiketoimintaympäristön muutoksia, ja heikentänyt toimialan ennustettavuutta. Koronan leviämisen hidastamiseksi tehdyillä rajoituksilla ja suosituksilla on monia negatiivisia taloudellisia vaikutuksia elintarviketeollisuuteen ja sen asiakaskuntaan.
Pandemia on kuitenkin nostanut kotimaisuuden arvostusta sekä ymmärrystä ruokajärjestelmämme ja arvoketjuyhteistyön tarpeellisuudesta. Lisäksi se on rohkaisut kehittämään uusia tapoja palvella asiakkaita ja kiihdyttänyt digitaalisuutta sekä verkkokaupan kasvua. Lue lisää>
Matkailu
Vuosi 2019 oli Suomen matkailussa jo neljäs peräkkäinen kasvuvuosi. Maalis-huhtikuun 2020 aikana matkailukysyntä kuitenkin romahti. Lomautettujen ja työttömien määrä matkailualalla on kasvanut merkittävästi. Tukitoimista huolimatta lukuisat yritykset ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Arvioiden mukaan matkailun palautuminen koronakriisiä edeltävälle tasolle kestää ainakin muutaman vuoden. Lue lisää>
Puutuoteteollisuus
Vuoden 2020 alku on ollut haastava puutuoteteollisuudessa. Tammikuun lopussa alkanut metsäteollisuuden työkiista kesti kuukauden ja maaliskuussa Suomessa puhjennut koronaepidemia vaikuttaa laajasti koko puutuoteteollisuussektoriin. Korona-epidemian vaikutukset ovat olleet voimakkaimmat huonekaluteollisuuden puolella, kun taas pehmopaperi- ja pakkausteollisuus näyttävät selviävän ilman suurempia vaikutuksia. Koronaepidemian vaikutukset tulevat kuitenkin heijastamaan voimakkaasti tulevaisuuteen, mutta puutuoteteollisuudessa ollaan toiveikkaina vientimarkkinoiden nopeasta elpymisestä. Lue lisää>
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Koronaepidemia on vaikuttanut monin tavoin sote-palvelualaan. Ennen epidemiaa alan yritysten henkilöstö kasvoi voimakkaasti. Vaikka sote-palveluala on näkyvästi esillä koronaepidemian aikana, on se vaikuttanut myös alan työmarkkinoihin, esimerkiksi lomautukset ovat alalla lisääntyneet. Yksityinen sektori on myös kärsinyt tilanteesta kysynnän painopisteen muuttuessa. Katse kannattaa kuitenkin pitää myös tulevassa, sillä sote-palvelualan kehittämisen tarve ei ole poistunut. Lue lisää>
Uusiutuva energia
Vuonna 2019 uusiutuvan energian käyttöosuus oli 37 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta. Fossiilisten polttoaineiden käytön osuus oli vastaavasti 38 prosenttia, josta turpeen osuus oli 4 prosenttia. Historiallinen taitekohta, jolloin uusiutuvan energian käyttöosuus ohittaa fossiilisten energianlähteiden käyttöosuuden, tapahtunee tämän vuoden aikana uusien tuulivoima- ja voimalaitosinvestointien käyttöönoton avittamana. Lue lisää>