Sitran selvitys: Heikot signaalit 2022 – tarinoita tulevaisuuksista
Edessä ja käsillä on suurempia muutoksia kuin haluamme ihmiskuntana myöntää. Elämme postnormaalia yllätysten aikaa, jolloin vanhat näkemykset tulevaisuudesta eivät enää auta ratkaisemaan tämän hetken haasteita. Tarve heikkojen signaalien paremmalle huomioinnille ja hyödyntämiselle sekä niiden käytölle tulevaisuusajattelun avartamisessa on vain kasvanut muutamassa vuodessa.
Heikot signaalit auttavat ajattelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia: 1) tunnistamaan ja haastamaan tulevaisuusoletuksia ja siten avartamaan omaa käsitystä siitä, mitä kaikkea voi tapahtua tulevaisuudessa, 2) sisäistämään yllätyksellisempiä kehityskulkuja ja pohtimaan asioita oman elämän, työn tai yhteiskunnan kannalta sekä 3) tunnistamaan uusia mahdollisuuksia, tapoja vaikuttaa ja nupullaan olevia kehityskulkuja, joita haluaa vahvistaa – ja siten rakentamaan parempia tulevaisuuksia yhdessä.
Sitran uusi julkaisuHeikot signaalit 2022 – tarinoita tulevaisuuksista -selvityssisältää kokoelman aikamme kannalta mielenkiintoisia heikkoja signaaleja, lyhyitä signaalien pohjalta kirjoitettuja tulevaisuustarinoita sekä työkaluja heikkojen signaalien käyttämiseen.