Nuorten Kymenlaakso - tästä tulevaisuuteen -raportti on valmis
Xamkin Kymistämö-hankkeessa laadittu Nuorten Kymenlaakso -raportti on valmistunut. Julkaisussa käsitellään laajasti nuoria, Kymenlaaksoa ja tämänvuotisen Kymenlaakson tulevaisuusverstaan tuloksia.
Raportti koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen keskittyy kuvaamaan toimintaympäristöä, jossa kymenlaaksolaiset nuoret luovat tulevaisuuksiaan. Osiossa kuvataan toimintaympäristön muutoksia osaamisen ja koulutuksen näkökulmasta, kerrotaan peruskouluille tehdyn tulevaisuuskyselyn tuloksista, avataan tärkeimpiä alueellisia toimijoita (sidosryhmäkartta ja alueen työllistävimmät organisaatiot), kerrotaan toimialakartoituksista ja avataan maakunnan vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Jälkimmäinen osio keskittyy kuvaamaan ja perkaamaan keväällä 2024 järjestetyn Tulevaisuusverstaan antia.
Raportti kokoaa alueellista tulevaisuusdataa ja näkemystietoa erityisesti nuorten parissa työskentelevien tueksi (esim. opettajat, kasvatuksen ja ohjauksen ammattilaiset), mutta siitä on hyötyä myös laajemmin koko maakunnan kehittämistyön tukena.
Raportti on luettavissa ja ladattavissa ennakointisivustomme julkaisut-osiosta.